Käsikirjoitushankehautomo

NÄKYVÄKSI oli WIFT Finland ry:n hallinnoima tuotannollinen käsikirjoitushankehautomo. Se on saanut Suomen Kulttuurirahaston Taide toiseen -rahoituksen.

NÄKYVÄKSI-hankehautomo suunnattiin uransa alussa oleville naispuolisille audiovisuaalisen alan ammattilaisille, jotka eivät olleet vielä debytoineet ensimmäisellä pitkällä teoksellaan. Hankehautomossa työstettävät teokset olivat pitkä näytelmäelokuva sekä televisiosarja.

NÄKYVÄKSI mahdollisti laaja-alaisen, tasa-arvon lähtökohdista tapahtuvan käsikirjoitusten kehittämistyön naispuolisille ammattilaisille. Hankehautomon tavoitteena oli luoda puitteet, joiden avulla vahvistettiin teosten mahdollisuuksia tulla tuotetuiksi. NÄKYVÄKSI loi sillan käsikirjoituksen ja tuotannon välille. Hankehautomoon valittiin neljä käsikirjoittajaa.

Naistekijöiden asema alan toimintakulttuurissa ei muutu, jos tilanteeseen ei puututa kohdennetuilla toimenpiteillä. NÄKYVÄKSI-hankehautomo oli suunnattu uransa alussa oleville naispuolisille audiovisuaalisen alan ammattilaisille.

NÄKYVÄKSI-hankehautomo oli 2018-2019.

Tiimi

Käsikirjoittajat:

Sevgi Eker

Sevgin pitkässä elokuvassa Huone 511 menneisyys yhdistää kaksi toisilleen tuntematonta naista uuden ja vanhan elämän risteyksessä.

Aino Lappalainen

Aino kehittää pitkää televisiosarjaa Å, jossa yhteiskunnan hyödyttömät karkotetaan dystooppiselle Ahvenanmaalle.

Lotta-Kaisa Riistakoski

Lotta-Kaisan pitkä elokuva Kuumat pannut on komedia parisuhdekurssin valeopettajasta.

Susanna Åke

Tositapahtumiin perustuva televisiosarja romaninaisesta, joka sodanjälkeisessä Suomessa luo laittomasta viinakaupasta imperiumin ja saa itselleen valtaa enemmän, kuin hänen kaltaiselleen sallitaan

Hankkeen vetäjät:

Raija Talvio

TaT, käsikirjoittaja, opettaja ja tutkija. Raija on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta ja työskennellyt elokuva-alalla lähes neljä vuosikymmentä. Hän on käsikirjoittanut kaksi pitkää näytelmäelokuvaa, tv-fiktiota sekä yhden näytelmän. Raija sai taiteen Suomi-palkinnon vuonna 2000. Raija on toiminut opettajana alan ammattikorkeakouluissa ja Aalto-yliopistossa 1990-luvulta alkaen muun muassa erilaisten käsikirjoitustyöpajojen vetäjänä ja on suorittanut sekä opettajan pedagogiset opinnot että EU:n MEDIA-ohjelman NbNW- ja Sources2- mentorikoulutukset. Raija on toiminut myös muissa elokuva-alan tehtävissä kuten leikkaajana ja animaatiokuvaajana. Hän on julkaissut tutkimusartikkeleita kansainvälisissä julkaisuissa; vuonna 2015 Aalto-yliopistossa tarkastettu väitöskirja tarkasteli elokuvakäsikirjoittajien ammattikunnan syntyä Suomessa. Raija toimii WIFTin lisäksi Suomen näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat ry:n hallituksessa ja on Käsikirjoittajien killan puheenjohtaja.

Jenni Koski

FM, MCM luova tuottaja, elokuvantekijä, kääntäjä ja kouluttaja. Jenni on toiminut elokuva-alalla sekä Suomessa että Australiassa kymmenen vuoden ajan. Freelance-työnsä ohella Jenni toimii projektipäällikkönä ja tuottajana yhteispohjoismaisessa WIFT Nordic -verkostossa sekä eurooppalaisessa Womarts-hankkeessa, jotka korostavat naispuolisten taiteilijoiden asemaa eurooppalaisessa kulttuurihistoriassa ja kulttuurisessa monimuotoisuudessa ja jotka sisältävät erilaisia taiteilijoiden näkyvyyttä ja heidän taiteensa levittämistä lisääviä toimenpiteitä, täydennyskoulutustoimintaa sekä monialaisten, luovan alan yrittäjyyttä ja työllistymistä lisäävien toimenpiteiden ja niitä tukevien tapahtumien järjestämistä. NÄKYVÄKSI-hanke on jatkumoa Jennin tekemälle aktiiviselle työlle sukupuolten tasa-arvon lisäämiseksi audiovisuaalisella alalla. Jenni on valmistunut media-alan ammatilliseksi opettajaksi ja kouluttajaksi Hämeen ammattikorkeakoulusta vuonna 2017.