Turvallisemman tilan periaatteet
Loimme WIFTin tapahtumiin turvallisemman tilan periaatteet, joita voit hyödyntää myös omissa tapahtumissasi ja työpaikallasi.
1) Kunnioitan toisten fyysistä ja psyykkistä koskemattomuutta
2) Kunnioitan erilaisuutta. Muistan, että kaikki ihmiset ovat erilaisia. Tiedostan omat ennakkoluuloni. Kuuntelen ja opin muilta ihmisiltä. En oleta asioita.
3) Annan tilaa keskustelussa. Kunnioitan kaikkien mielipidettä - myös niiden, jotka eivät tuo sitä voimallisesti esiin. Kysyn muiden mielipidettä ja ajatuksia. Kannan vastuuta.
4) Pyrin huomaamaan hyvät asiat sekä puutun, jos näen, kuulen tai muuten todistan epäasiallista käytöstä. Voin tehdä sen esimerkiksi viittaamalla turvallisemman tilan periaatteisiin.
5) Pyydän anteeksi, jos olen tahallisesti tai tahattomasti loukannut toista. Hyväkin aikomus voi mennä pieleen.
6) Vaikeistakin aiheista voi, saa ja pitää puhua.
Tällöin aika ja paikka ovat entistä tärkeämpiä, ja turvallisemman tilan periaatteet korostuvat. Uskallan puuttua epäkohtiin, ja teen sen muita ihmisiä kunnioittaen. Pyydän tarvittaessa apua tunteideni sanoittamiseen.