Kuten mainitsin ensimmäisessä blogissani, olen medianomiksi valmistumisen ja työelämän aloittamisen murroksessa. Olen Eveliinan kanssa käynyt läpi erilaisia suuntia, jotka olisivat minulle mieleisiä urani kannalta ja miettinyt, miten saavuttaisin ne. Olemme keskustelleet oman brändin rakentamisesta, elokuva-alan karuista totuuksista ja inspiroivista puolista sekä miettineet yhdessä ansioluetteloani.

Olen jättämässä taakseni 17 vuoden opiskelu-urani ja edessä siintää työelämään astuminen. Blogitekstin kuvassa toimin tuottajana “Kasvun paikka” -lyhytelokuvassa opintojeni aikana. Kuvan on ottanut lyhytelokuvan still-kuvaaja Kajsa Henriksson. Opiskeltuani vuoden Elokuva ja Televisio -linjalla, toimin toisena vuotenani lyhytelokuvan tuottajana. Oli mahtavaa päästä tekemään projekti alusta asti ja laittaa käytäntöön kaikki opittu. Kyseisen projektin aikana opin sanomaan ei, delegoimaan ja toteuttamaan muiden visiota. Huomasin myös sen, että vastuu on lopulta aina tuottajalla. Lyhytelokuvan tuotannon aikana tuli koettua myös 12 tunnin päiviä, muiden työtehtävien tekemistä ja hampaat irvessä deadlinesta kiinni pitämistä. Olemme Eveliinan kanssa puhuneet juuri näistä teemoista ja miettineet yhdessä, miten työhyvinvointia voitaisiin parantaa alalla. Mielestäni työhyvinvointi ja tasa-arvo ovat tärkeässä osassa Suomen elokuva-alan kestävyyttä ja niihin pitää käyttää resursseja sekä aikaa, jotta ala ei riko ihmisiä.

Toisen ja kolmannen mentori tapaamisemme aikana olen hakenut ensimmäistä työpaikkaa alalta ja kirjoittanut opinnäytetyötä. Voin ilokseni kirjoittaa, että sain hakemani työpaikan. Opintojen lopun läheneminen ja uuden työn aloittaminen on pitänyt minut hyvin kiireisenä ja vapaa-aikani olemattomana. Eveliinalta sain hyviä ehdotuksia eri lähteistä, joita lukea opinnäytetyötäni varten. Ymmärsin nopeasti, että työn aihetta pitää rajata tarkemmaksi, jotta siihen ehtii kunnolla paneutua.

Tapaamisten aiheina minulla hahmottui muun muassa alan mahdollisten työpaikkojen hahmottelu, alalla erottuminen ja milloin tunnistaa olevansa valmis vastuullisempiin tehtäviin tai uuteen työrooliin alalla. Olen aina pohtinut työskenteleväni ulkomailla jossain vaiheessa uraani, mutta Suomessa työskentely viehättää myös. Varsinkin kansainvälisten tuotantojen kiinnostus Suomesta lähiaikoina on vahvistanut tunnetta Suomeen jäämisestä. Ovatko kontaktit ainoa tapa erottautua alalla vai kiinnostaako alan työntekijöitä myös koulutus ja erilaiset sertifikaatit. Olen itse valinnut kouluttautua ja olen kiinnostunut esimerkiksi lisäkoulutuksesta ekologisessa tuottamisessa. Tiedän olevani kunnianhimoinen, mutta joskus olen myös mukavuudenhaluinen. Milloin mukavuusalueelle jämähtää ja siitä tulee uralle haitallista? Olen pohtinut paljon urani steppejä ja kaikkea sitä, mitä toivon saavuttavani.

Urheilu, ystävien näkeminen ja loikoilu on jäänyt vähäiseksi lähiaikoina, mutta pitkien päivien aikana yritän muistaa, että olen unelmoinut alan työpaikasta pitkään ja valmistuminen on enää vain parin kuukauden päässä. Odotan kuitenkin innolla sitä, että saan vapautettua opinnäytetyöhön menevän ajan taas oman elämäni ylläpitämiseen.

Uuden työn aloittaminen on ollut mahtavaa ja olen päässyt oppimaan uutta sekä soveltamaan jo opittua. Pitkäaikainen alan työpaikka toteutui ajateltua nopeammin. Koen näin alussa työtä vielä hetkellistä imposter syndroomaa, koska on vaikea uskoa juuri minun tulleen valituksi työhön. Olen kuitenkin hyvin iloinen, että niin kävi. Työssä toteutuu minulle tärkeitä ominaisuuksia kuten pitkäaikaisuus, erinomainen työporukka sekä mielekkäät ja monipuoliset työtehtävät. Tästä kokemuksesta opin, että kannattaa kurottaa kuuta taivaalta ja laittaa itsensä likoon, koska joskus kova työ palkitaan.